Waltari: Tähdet kertovat, Komisario Palmu

Mika Waltarin Palmu -kolmikon viimeistä osaa, Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962), en ollut lukenut koskaan aiemmin. Teos on kirjoitettu selvästi myöhemmin kuin kaksi edeltäjäänsä ja miljöökin on samassa suhteessa uudenaikaisempi piiska-autoineen ja piukkapöksyineen. Aikaa on kulunut romaanin maailmassakin rouva Skrofin ja Bruno Rygseckin tapauksista. Minäkertojana esiintyvä, nimeltämainitsematon Palmun alainen on nyt kohonnut varatuomariksi ja Palmun esimieheksi, oikein päälliköksi. Hieman viisastunut mutta ei vielä mainittavasti. 

Tähdet kertovat, komisario Palmu oli eräänlainen välipala Waltarin uralla, miehen nopeasti tekaisema käsikirjoitus ohjaajan toiveesta jatkoksi kahdelle menestyneelle Palmu-elokuvalle. Waltari on kirjoittanut salapoliisiromaanin jälkeenpäin käsikirjoituksen pohjalta. Ja sen kyllä valitettavasti huomaa. Aiempiin, jopa loistaviin teoksiin verrattuna Tähdet kertovat jää laimeahkoksi. Ei se huono varsinaisesti ole, paitsi ehkä edeltäjiensä rinnalla. Mielestäni tämän teoksen kohdalla elokuva on onnistunut kirjaa paremmin. 

Kirja tarjoaa kyllä jännitystä, mutta kirjoitustyyli on muuttunut parissakymmenessä vuodessa melko paljon. Kirjan alussa on jonkin verran turhalta tuntuvaa jaarittelua. Ja lauseet ovat töksähtelevän lyhyitä. Useassa kohtaa. Yhdenkin. Sanan. Lauseita. Ja paljon. Ja vielä. Ei nyt koko aikaa. Mutta pisti. Silmään. Tyylikeinona sitä on käytetty. Liikaa. Teho menee.   

Juonesta lyhyesti: Helsingin Tähtitorninmäellä murhataan puliukoksi luultu sivullinen, jonka kuolema painetaan aluksi villasella, vanhan juopon tapaturmaisena kuolemana. Kun lööpit nostavat asiasta metakan, on poliisin ryhdyttävä pikaisiin toimiin ja yhtä sun toista selviää. Kaupungilla riehuva nahkatakkijengi saa osansa epäilyistä. Myöhemmin tarina kääntyy erikoiseen ja ankaraan, omaa Kotkanpesäänsä rakentavaan majuri Vadenblickiin vaimoineen ja poikineen. Majuri itse on kyllä Palmu-kirjojen kammottavin hahmo. Ihan puistattaa. Kirjassa hänet on kuvattu vielä inhottavammin kuin elokuvassa. Mutta monia muitakin salaperäisiä ja epäilyttäviä hahmoja esiintyy.

Elokuva ja kirja eroavat toisistaan kaikkein eniten tämän Palmu-romaanin kohdalla. En paljasta tarkemmin miten, mutta vaikka olin nähnyt elokuvan, tuntui välillä, liittyvätkö ne lainkaan yhteen. Oli joitakin suuriakin eroja esimerkiksi tarinan ihmiskohtaloissa. Teos oli myös sävyltään tummin Palmu-kolmikosta. Vaikka moitin teoksen tyyliä, kyllä Waltari tarjosi taas myös kiinnostavan ympäristön ja henkilökavalkadin, jotka kuvitella silmien eteen. Aiempiin Palmu-romaaneihin verrattuna rikoksen selvittely jakaantui mielestäni ehkä liikaa kahteen sektoriin: lättähattuliigaan ja Vadenblickeihin. Osat olivat melko erillään toisistaan, kuin kaksi erillistä kertomusta. Muissa teoksissa koko epäiltyjen konkkaronkka on liittynyt toisiinsa ja heistä on kerrottu lomittain. 

Mika Waltari: Tähdet kertovat, komisario Palmu
WSOY, 2006 [1962] 
254 s.