Runoi Laaksose Helilt


Lehm ja koiv

Mää tahro olla lehm koivu al.

Mää en tahro olla luov.
Mää en tahro oppi uut taitto-ohjelma.
Mää en tahro selvittä äit-tytär-suhret.
Mää en tahro viärä sitä kirjet posti.
Mää en tahro soitta Kelan tätil. 
Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori.

Antakka mun olla lehm koivu al.
Viäkkä mun väsyne nahk kamarim permanol,
kakluni ette. 


Heli Laaksosen ihanat murrerunot ovat tuulahdus jostain menneestä ajasta ja maailmasta. Toisaalta ne ovat myös vahvasti tätä päivää, monien (lounais)suomalaisten nyky-ympäristöstä ja -kielestä napattuja. Laaksonen kirjoittaa vahvalla lounaismurteella ja minulle siinä on jotakin nostalgisen kotoista. En ole itse koskaan "osannut" puhua lounaismurteita, mutta puolet suvustani joko asuu tai on kotoisin Turusta tai laajemmalti lounais-Suomesta. Tulee mieleen entiset ajat ja ihmiset, jotka puhuivat tuota lyhyttä ja energiaa puhkuvaa murretta. Positiivisia muistoja. Aurinkoisia valokuvia, joissa hymyillään. 



Lokki lakk

Lokk kekkaloitte must lakk silmil suvikuumalki
aurinkopistokse muus saisiva
mut hän vaa viipotta

Lokil onki iha oma sääntöns
hän saa huutta ja remut
hän saa valvot yäkaure
hän saa maatta aamukymmene
taik olla makkamat
hän saa sekotta paika riipi raapi
hän saa uir maauimalas ilma housui
hän saa puhu ruak suus

ja kukka ei kiällä.


Heli Laaksosen kokoelmassa on samoissa kansissa kolme aiemmin ilmestynyttä runoteosta: Pulu uis, Raparperisyrän ja Vissinki-laulut. Siellä missä Laaksonen itse asuu, tuo murre on kai ihan arkipäivää. Keskisuomalaiselle tuo on eksoottista ja juhlavaa. Jotain ihanan arkista kaikkien ylväiden ja hienostelevien yleiskielisten runojen joukossa. Minulle Suomen murteista juuri lounaismurteet ja hämeen murre ovat läheisimpiä. Laaksosen runot puhuttelevat ja lämmittävät. Maanläheiset aihepiirit sopivat konstailemattoman kielen kanssa yhteen. Osa runoista on haikeita, osa humoristisia, kuten runosarjat Vinkei yksinäisil naisil ja Vinkei yksinäisil miehil. Elämäniloakin löytyy, pirskahteleva runo on muun muassa Mummoks tahtomine.  

Aviomiäs sanos

Kraap-kraap,
nii murheline haarukankraappina kuulu
keittiöst,
täytys tul oikken kattoma,
huppu pääs syä viimessi, 
o vilpone ja vähä surkkiaki.
Täsä talos on kaks vikka,
kynnyste alt käy veto
ja tavarap puttovak käsist.
Mut viäl mee muuteta,
kaik muuttu hyväks,
sun kirjoilles oma huane
ja pihal omempuu
mist kukka muu ei saa poimi.
Mun kalavehkeil on taas käyttö
ja sun ruusumuatosep paristos 
sähisevä voimast jälle.


Maaviljeliä

Maaviljeliä on tänä hyväl pääl.
Ajele traktorilas suuri kauneit ympyröi pellol
ja hakke vaimon kattoma.




Heli Laaksonen: Pulu uis / Raparperisyrän / Vissinki-laulut
Sammakko, 2015 [2000, 2002, 2005]
185 s.

Kommentit