Junia




Laivojen kaveriksi vähän lisää nostalgiaa: vanhoja junia! Että nämä on kyllä ihania! Kuvat ovat taas mieheni ottamia, mutta minäkin olin tällä eilisellä kuvausreissulla kamera kaulassa ja nähtiinkin ties vaikka mitä muutakin jännää. Tuolta pimeästä hallista vaan en omilla taidoillani ja senhetkisellä linssillä tainnut saada juuri kuvia, mutta katseleminen olikin pääasia. Päästiin ex tempore nimittäin käymään Haapamäen autioilla veturitalleilla, ja vitsit, siellä oli hienoa. Tässä muutama ensitunnelma. Vanhoja lättähattuja, dieseljunia ja höyryvetureita halli hallin perään virekkäin unohdettuina, kertomassa omaa tarinaansa vuosista, jolloin ne olivat tärkeitä ja tarpeellisia, jolloin ne jyskyttivät ja puuskuttivat kuljettaen ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Se oli omituinen, hiljainen maailma savun mustaamine kattoineen. Mies, jonka sattumalta tapasimme ratapihalla harhaillessamme, ja joka meitä tuolla vetureiden hautuumaalla kierrätti, restauroi näitä muutamia romuttamon välttäneitä veturivanhuksia. Näissä kulkupeleissä on sitä samaa viehättävää dynaamisuutta kuin vanhoissa laivoissakin, aivan kuin olisi matkustanut ajassa kymmeniä vuosia taaksepäin. 

Päivässä ja yössä
halki Euroopan,
jyskiväin vaunujen edessä
jättiläisveturi,
radan varrella lennätinlankojen laulu

(Mika Waltari)






Kaikki kuvat: Kimmo Korpela

Kommentit