Mustapää: Linnustaja

Muisto

Sen, jonka saimme, tuskin saimme ensinkään,

ja kadotettu tuskin poissa on.

Hyväili päivä ohimoitasi

ja yhä hyväilee.

Ja kuitenkin, kun katson, yö on tullut

ja sumun kosteus on niemen yllä

ja vesilintu eilinen

on vaiti taikka kauas lentänyt.

P. Mustapään alias Martti Haavion runokokoelma Linnustaja (1952) oli myös lukupiirikirjana. Kuten samana vuonna ilmestynyt Hellaakosken Sarjoja, myös Linnustajan kieli vaatii totuttelua, mutta kun siihen pääsee sisään, se on ihan jees. Hellaakosken Sarjoista pidin silti enemmän. Linnustajan runoissa on luontoaiheita, mutta erittäin paljon myös intertekstuaalisuutta ja viittauksia niin mytologioihin, legendoihin, antiikin tarustoon kuin Raamattuunkin. Linnustaja vaikuttaa enemmän 1920-luvun runoudelta, ja herätti ihmetystä, että se on kirjoitettu "vasta" 1950-luvulla, jolloin modernismi eli runoudessa jo vahvana. Minusta jotkut runot yhdistyvät tyylillisesti jopa Katri Valaan. Siksi en yllättynyt, kun luin myöhemmin, että myös Mustapää on kuulunut uransa alkuaikoina Tulenkantajiin. Jotain siitä on varmasti valunut näihinkin runoihin asti. Ainakin ylistävää tyyliä "Oi, sitä ja tätä" -huudahduksineen on paljon. Myös tiettyä eskapismia, jonkinlaista eksotiikkaa esiintyy.

Burjattilainen rukous

Huulilla vasta muiston utu on

ääriviivaton.

Sanasi nukkuvat. Jo odottaa

olipa-kerran-maa.

Herätä urhein, tuolta puolen huomisen,

sanasi, mukanaan

suhinatappara ja kangastuksen ratsu sinivälkkeinen

toivoa noutamaan.

Sadunomaisuus ja romantiikka ovat ehkä kokoelman kauneinta antia, mutta lempirunoilijakseni Mustapää ei silti yltänyt.

Romanssi

Veinpä laulun, joka murheellinen oli,

metsään vihreään,

satakielelle näin sanoin: älä

kerro kellekään,

sillä kertoa ei sovi, että

häntä odotan

luona yrttitarhan portin korkean.

On yrttitarhassa 

kedon lilja ihana

ja ihanaisen valkoliljan

tahdon poimia.

Sepä kertoi, ja hän kuuli; menin

luokse yrttien,

vaan kedon valkoliljan oli

pannut pakkanen.

Satakielelle näin sanoin: sinä

kerroit sittenkin,

vaan kertoa ei sovi, että

häntä rakastin

P. Mustapää: Linnustaja

Teoksessa Kootut runot

WSOY 1974

446 s, josta Linnustaja 63 s.