Lastenkirjat: Urpo ja Turpo

– Aikuisilla ei järki oikein juokse.

– Sellainen säälittää, sanoi Turpo.

– Säälittää se, myönsi Urpokin.

[---]

–Jos joku on unohtanut, miten leikitään, ei sitä voi hänelle väkisin opettaa, sanoi Urpo.

– Ei voi, myönsi Turpo.

Silti karhujen tuli sääli aikuisia.

– Heistä on leikki kaukana, sanoi Urpo. 

– Liian kaukana, sanoi Turpo ja huokasi. 

Aloitan tämän vuoden kirjapostaukset lastenkirjalla, koska vaikka itsekseni ei paljon lomalla tullut luettua, lasten kanssa kyllä, ja Hannele Huovin lelukarhut Urpo ja Turpo kuuluvat suosikkeihimme. Meillä on melko paksu kirja Urpon ja Turpon seikkailut (2015), johon sisältyvät teokset Urpo ja Turpo; Urpo, Turpo ja Ihanaa sekä Urpo, Turpo ja Hirmuinen ÄM. Koko kirja koostuu lyhyistä, aukeaman tai parin mittaisista tarinoista, joita on helppo lukea yksi tai muutama vaikka sieltä täältä. Jonkinlainen juoni tarinoissa etenee kronologisesti, mutta ne toimivat myös yksinään. Viimeksi eilen juuri luimme poukkoillen muutaman stoorin Hirmuisesta ÄM:mästä. 

– Mitä sinä täällä teet? kysyi Turpo.

– Mitä sinä täällä teet? kysyi Molla-Maija.

– Etsin kummituksia, sanoi Turpo.

– Minä taas kummittelen, sanoi Molla. – Se on mukavaa vaihtelua. Aina ei kotileikki oikein kiinnosta.

– Ei kiinnosta? ihmetteli Turpo.

– No ei, sanoi Molla ja alkoi letittää villinä hulmuavaa tukkaansa. 

Sitten hän veti huulipunan taskustaan ja piirsi Turpon paitaan suuren punaisen M-kirjaimen.

–Tuon kyllä pyyhit, sanoi Turpo, mutta Molla käveli tiehensä taakseen katsomatta. Hänellä oli jalassaan moottoripyöräsaappaat.

Karhut jäivät hölmistyneinä katsomaan hänen jälkeensä. Heistä tuntui, että he näkivät tutun Mollan ensimmäistä kertaa.

Urpo ja Turpo ovat hellyttäviä, filosofisiakin lelukarhuja, jotka asuvat Vihreän talon lastenhuoneessa. Kirjan takakannessa Urpoa ja Turpoa verrataan jopa Nalle Puhin ja Paddingtonin kotimaiseksi vastineeksi. Vihreän talon perheeseen kuuluu isä, äiti, tyttö, poika ja vauva ja heidän touhujaan karhut seuraavat mietteliäinä sivusta, välillä matkivatkin. Kun ihmiset eivät näe, lelut heräävät eloon ja keksivät kaikenlaista. Muut lelut, kuten Molla-Maija, Barbi ja robotti, ovat myös mukana. Tarinat ovat hyvin mielikuvitusta ruokkivia sekä lempeän humoristisia ja pohdiskelevia. Kerronta on verkkaista, ei ole kiire minnekään kuten lapsen tai varsinkaan lelukarhun maailmassa harvoin on. Aikuiset ovat niitä hössöttäjiä. Kuitenkin seikkailuja ja jännitystäkin kirjaan mahtuu.

En ole lukenut itse Urpoa ja Turpoa lapsena, mutta muistan pitäneeni valtavasti lastenohjelmasta, jossa he seikkailevat. Löysin kirpparilta parilla eurolla dvd:llä nuo karhujen kaikki seikkailut. Nyt aikuisena pidän Urpossa ja Turpossa ehkä eniten juuri siitä filosofisuudesta sekä mielikuvituksen lennosta. Urpon ja Turpon lauluja -cd on muuten myös tosi kiva, kappaleissa on sanat ja aiheet suoraan kirjan tarinoista poimittu. Keuruulla on kesäisin auki myös Urpon ja Turpon talo, tytöt ovatkin päässeet mummon ja papan kanssa siellä käymään. 

Hannele Huovi (teksti), Jukka Lemmetty (kuvat): Urpon ja Turpon seikkailut

Tammi, 2015

189 s.