Idylliövereitä ja mielikuvituksen lentoa Tammen kultaisissa kirjoissa

Suhteeni legendaarisiin Tammen kultaisiin kirjoihin on aika ristiriitainen. Sain ponteen tähän tekstiin oikeastaan ärsyyntymisestä, kun olin kirjastossa katselemassa lainattavaa lapsille ja näitä kultakirjoja selaillessa huomasin tämän Onnellisen perheen ensimmäistä kertaa. Ja voin kyllä sanoa, että sen kohdalla tuli minullekin aikamoiset idylliöverit. Siis ajatelkaa nyt vaikka tätä sitaattia:

"Päivällisen jälkeen Äiti sanoo: - Nyt pestään astiat. Ja sitten he menevät keittiöön koko joukko. Miten hauskaa heillä on! Ensin Äiti täyttää pesualtaan kuumalla vedellä ja panee siihen pesuainetta. Sitten hän pesee astiat, niin että ne ihan loistavat puhtauttaan. --- Muutamassa minuutissa kaikki lasit ja lautaset, veitset, haarukat ja lusikat on pesty, kuivattu ja asetettu kaappiin."

Tietysti isä ja lapset, tyttö ja poika, auttavat iloiten, mutta mikäs siinä arki-illan askareita puuhaillessa, kun on juuri syöty ampiaisvyötäröisen, huolellisesti kammatun äidin laittama paahtopaistiateria jälkiruokineen. Tuo kirja on siis alusta loppuun tuollainen. Lapset tietenkin tottelevat iloisesti, kotirouvaäiti hoitaa askareet viimeisen päälle isän auttaessa ja viikonloppuna rentoudutaan aurinkoisella rannalla, jossa vesikin on lämmintä. 

         Tämä kirja on kyllä omassa sarjassaankin stereotyyppien stereotyyppi. Omakotitalon ja kahden hienosti käyttäytyvän muksun lisäksi perheessä on myös kissa ja koira. Kaikki on ihanaa, aina hymyillään. En tiedä, onko tuo kirjallisuuden opiskelu sitten pilannut sen naiivin lukijan minussa, mutta jotenkin tämä oli jo vähän liikaa. Näkyyhän noissa Tammen kultaisissa kirjoissa muutenkin aika vahvasti 1950-luvun idyllinen amerikkalaisuus, mutta yli 200 kirjan sarjaan mahtuu monenlaista, joista tämä edustaa kyllä ääripäätä. Muistelen kyllä kiinnittäneeni huomiota ennenkin siihen, että joissakin näistä kirjoista esimerkiksi vastasyntyneen vauvan äiti kulkee kotona korkokengissä ja viimeisen päälle laitettuna. 

          Kun olin lapsi, meillä oli jonkun verran sukulaisten vanhoja Tammen kultaisia kirjoja, ja rakastin niitä silloin. Laulumaja, Viisi pientä palosotilasta, Lassi lentäjä, Laivakoira, Mikä minusta tulee isona jne... Nuo kyseiset ovat ihan hauskoja vieläkin, herättävät nostalgiaa. Olen lainannut meidänkin tytöillemme valikoivasti näitä klassikkokirjoja ja monet toimivatkin edelleen. Mielikuvitus pääsee lentoon, kuvitukset ovat viehättäviä ja aiheet mitä erilaisimpia. Tammen kultaisista yksi meidän lastemme lemppareista on tuo Minä lennän, joka näkyy ylemmässä kuvassa. Idyllisyys viehättää minua, mutta vain, jos annos on sopiva. 

Hassua, miten erilailla näitä lastenkirjojakin katsoo nyt kun tuo opiskelu on vielä jotenkin sisäänrakentanut sitä kriittistä lukemista. Toisaalta en usko, että lapset varsinaisesti pitävät noita megaidyllisiä kirjojakaan mitenkään outoina, vaikka itse pidän siitä, että lastenkirjoissakin on jotain todellisuuspohjaa, pientäkin. Lapsuudessa tuollainen kaunis kuvitus ja kertomus ilman vastavoimia olisi ollut minusta varmaan ihana. En tiedä, miksi tämä aiheutti nyt niin vahvan vastareaktion, vaikka pidän kaikesta kauniista ja yritän ajatella hyvää. Vai olenkohan vain kateellinen siitä idyllistä? 

       Ehkä tässä on vaan väännetty rautalangasta auki jokainen onnellisen perheen "edellytys", niin että kirjoitus- ja kuvitustyyli yhdessä vaikuttaa miltei propagandalta. No, voi olla, että ajatuksena on vaan ollut sievä perhetarina amerikkalaisille lapsille. Minun suosimaani valon ja varjon tasapainoa tässä ei oikein ole hyödynnetty, ja se syö jopa sitä viehättävyyttä. Ei makeaa mahan täydeltä. Rakastan kyllä onnellisia loppuja ja pidän prinsessasaduistakin, mutta niissäkin sentään voitetaan vaikeuksia ennen lopun onnea. Ns. kriittiseen lukemiseen ei silti minusta kannata ehdoin tahdoin pyrkiä kaikessa, eli jos överi-idylli ei ärsytä, niin mitä sitä turhaan itselleen lietsomaan. Kriittinen lukutaito on hyvä olla takaraivossa, mutta taito on sekin, että osaa lapsen lailla heittäytyä nauttimaan kirjasta välittämättä niin realismista tai konteksteista.