Kotiäitiyden ja työäitiyden ihanuuksia ja eroja
Tämä ja ensi viikko ovat melkoisen dead line -painotteisia, mutta nyt voin vähän välituulettaa, kun eilen sain palautettua kolme työtä ja tänään yhden megapitkän! Kandikin on lähtenyt ihan kivasti alkuun ja ensi viikolla pitääkin palauttaa mm. tutkimussuunnitelma.
Hassua, kuinka eri lailla ja vauhdilla arkikin pyörii nyt kun ei ole enää kotiäitinä! Ennen sitä esim. siivoiltiin (ja sotkettiin) aika tasaisesti joka päivä fiiliksen mukaan, mutta nykyään on melkein pakko pitää lauantaisin ns. vanhanaikaista siivouspäivää, kun kaikki kotityöt vaan kasaantuvat. Ennen pyykkikone pyöri joka päivä, mutta ei enää, ja loppuviikosta on jo vähän etsimistä puhtaissa sukissa, mutta aina on jotain päällepantavaa löytynyt :) No, samaan hengenvetoon voin todeta, että kotona ollessa pienten lasten kanssa sotkua myös syntyy monin verroin enemmän kuin töissä / päiväkodissa, eli ei voi todellakaan suoraan verrata enkä sinänsä muistele sen asian puolesta kaiholla noita aikoja :) Jos joskus sai kämpän pysymään siistinä, piti aamusta iltaan olla siivousmoodilla enkä lähtökohtaisesti ole sen tyyppinen ihminen. Että ehkä tämmöiset kertaluontoiset rutistukset kotitöiden osalta sopii sitten paremmin meille.
Myös kauppareissut ovat keskittyneet viime aikoina vaan lähi-Siwaan, ja jääkaappi on lähes aina tyhjillään, kun kukaan ei oikein ehdi käydä koskaan kaupassa! Puhumattakaan ruuanlaitosta! Kotiäitiaikoina suorastaan harrastin ruuanlaittoa (en vauvavuosina, mutta niiden jälkeen), kokeilin uusia reseptejä ja usein pöydässä odotti hyvä kotiruoka miehen tullessa kotiin ja söimme koko perhe yhdessä. Nykyään tuijotellaan usein epätoivoinen ilme kasvoilla jääkaappia jäätävän nälkäisinä ja mietitään, mitä ihmettä sitä oikein keksisi! Munakasta varmaan taas? Tai Siwan nugetteja. Eipä mene kyllä paljon rahaa shoppailuunkaan, kun ei ole aikaa pyöriä kaupoissa.
Eikä sitä oikein illalla jaksa paljon tehdä mitään tai lähteä mihinkään, ja siksi lapsillakaan ei ole mitään harrastuksia. He joutuisivat todennäköisesti lähtemään sinne patistelujen kera emmekä me jaksaisi lähteä kuljettamaankaan, joten mihin niitä tuon ikäisenä vielä tarvitsisi. Yhtä väsyneitä ollaan yleensä kaikki, lapset ja aikuiset, päivän jälkeen. Parasta vaan hengata vapaasti kotona. Voi olla tietysti, että tämä on osaltaan myös totuttelukysymys, koska meillä on vasta ensimmäinen hoito/opiskelusyksy monen vuoden kotona olon jälkeen. Sosiaalisten suhteidenkin ylläpito on keskittynyt lähinnä vain ihan lähisukuun, siihenkin vaihtelevalla menestyksellä. Arki pyörii niin kovaa vauhtia päivästä toiseen kuin itsestään, että monet "pitäisi nähdä tässä joskus" -tyyppiset lupaukset ovat jääneet sen jalkoihin. Mutta ehtiihän sitä toivottavasti taas...
Olen kuitenkin siinä mielessä etuoikeutetussa tilanteessa, että voin edelleen viettää tällaista osa-aikakotiäitiyttä jonkin verran. Lapset ovat pääosin vain neljä päivää viikossa päiväkodissa, joten siinä jää yksi arkipäivä heti kotipäiväksi. Lisäksi voin välillä hakea lapset aikaisemmin ja yliopiston loma-aikoina (pitkät!) pystyy pitämään kunnon tauot, koska haluan myös panostaa siihen, että lapset saavat olla kotonakin eikä aina hoidossa. Jo tuo hoito- ja vapaapäivien suhde 4:3 tuntuu inhimillisemmältä kuin 5:2, ja aina joskus kun tulee kokonaisia hoitoviikkoja, tytöt ovat paljon väsyneempiä heti.
Aina ei tietenkään voi valita, mutta onneksi olen voinut itse säätää aikatauluja niin, että se yleensä onnistuu siten että olen ollut järjestelyyn tyytyväinen. Opinnot etenevät, mutta otan kursseja vain sen verran, että ehdin hoitaa ne näissä puitteissa. Jos paahtaisin tosi pitkää päivää ja valmistuisin sen myötä vaikka puoli vuotta aikaisemmin, se ei tunnu nyt sen arvoiselta, jos perhe ja lapset jäisivät ihan sivuosaan muutamaksi vuodeksi. Toisaalta taas kotiäitiydenkin parhaat puolet korostuvat, kun sitä ei ole päivästä toiseen, vaan välillä saa keskittyä täysillä opiskeluun (ja siinä sivussa blogata kun kerkiää). Vastapainoksi ne kotipäivät lasten kanssa lötkömpine aamuineen ja kauppareissuineen tuntuvat ihanilta.
Loppukaneettina voisin sanoa, että olen ollut erittäin tyytyväinen tähän syksyyn, koska on oikeasti virkistävää tehdä muutakin kuin "vain" olla kotona. Sitä paitsi se on ihan puppua, mitä jotkut viralliset tahot sanovat, että kotiäidit jotenkin lorvivat vaan kotona eivätkä "jaksa" mennä töihin... Päinvastoin, kotiäitiys on paljon raskaampaa kuin töissäkäynti ja siksi minullakin on ollut nyt paljon helpompaa päiväkodin ansiosta, kiitos vain sinne! Miettikää nyt vaikka työsuhdelakia, kuten ruoka-, kahvi- ja vessataukoja! Eihän kotiäideille kuulu mitään noista. Puhun nyt tahallaan kärjistäen, ja isompien lasten kanssa kotiäiti tosiaan voi joskus vaikka istahtaa alas ja juoda kahvia lehden kera, mutta vauvan tai taaperon kanssa ei kyllä ole hetken rauhaa.
Monet kotiäidit kadehtivat töissäkäyvien lounastaukoja eikä aiheetta. Nyt olen itse siinä tilanteessa, että voin istua puoleksi tunniksi ihan omien ajatusten kanssa pöytään valmiin ruuan eteen, syödä sen kuumana, ja joku muu vielä hoitaa tiskit. Lapsetkin saavat päiväkodissa valmiin ruuan monta kertaa päivässä eteen ilman, että minun tarvitsee tehdä mitään - mitä luksusta! Arki helpottaa oikeasti kyllä niin paljon, kun lapsi pääsee siihen muutaman vuoden ikään. Uhmakohtaukset ovat sitten eri kategorian haasteita kuin jatkuva hoivan tarve imetyksineen, vaipanvaihtoineen ja nukuttamisineen. Sosetahrojen päivittäinen jynssääminenkin on jo historiaa tämän mamman osalta.
Ihanaa muuten että on taas vähän lunta maassa (ainakin täällä...), ettei näytä niin pimeältä, ja joulukin tulla jolkottaa kovaa vauhtia! Jouluasioiden suunnittelu ja toteutuskin jäävät varmaan aika lähelle h-hetkeä, nimittäin sen verran kiirettä pitää. Kotiäitiaikoina sitä kun saattoi aikansa kuluksi suunnitella lahjoja jo marraskuussa tai tehdä oikein listaa, mitä suursiivoaisi jouluun mennessä. Mutta tuleehan se joulu vähemmälläkin valmistelulla, ihanaa kuitenkin kuunnella joululauluja ja poltella kynttilöitä. Ja parin päivän päästä saa avata ekan luukun adventtikalenterista, sellainen on kuitenkin jo odottamassa, kiitos ovilla kiertävien partiolaisten.
Hassua, kuinka eri lailla ja vauhdilla arkikin pyörii nyt kun ei ole enää kotiäitinä! Ennen sitä esim. siivoiltiin (ja sotkettiin) aika tasaisesti joka päivä fiiliksen mukaan, mutta nykyään on melkein pakko pitää lauantaisin ns. vanhanaikaista siivouspäivää, kun kaikki kotityöt vaan kasaantuvat. Ennen pyykkikone pyöri joka päivä, mutta ei enää, ja loppuviikosta on jo vähän etsimistä puhtaissa sukissa, mutta aina on jotain päällepantavaa löytynyt :) No, samaan hengenvetoon voin todeta, että kotona ollessa pienten lasten kanssa sotkua myös syntyy monin verroin enemmän kuin töissä / päiväkodissa, eli ei voi todellakaan suoraan verrata enkä sinänsä muistele sen asian puolesta kaiholla noita aikoja :) Jos joskus sai kämpän pysymään siistinä, piti aamusta iltaan olla siivousmoodilla enkä lähtökohtaisesti ole sen tyyppinen ihminen. Että ehkä tämmöiset kertaluontoiset rutistukset kotitöiden osalta sopii sitten paremmin meille.
 |
Myös kauppareissut ovat keskittyneet viime aikoina vaan lähi-Siwaan, ja jääkaappi on lähes aina tyhjillään, kun kukaan ei oikein ehdi käydä koskaan kaupassa! Puhumattakaan ruuanlaitosta! Kotiäitiaikoina suorastaan harrastin ruuanlaittoa (en vauvavuosina, mutta niiden jälkeen), kokeilin uusia reseptejä ja usein pöydässä odotti hyvä kotiruoka miehen tullessa kotiin ja söimme koko perhe yhdessä. Nykyään tuijotellaan usein epätoivoinen ilme kasvoilla jääkaappia jäätävän nälkäisinä ja mietitään, mitä ihmettä sitä oikein keksisi! Munakasta varmaan taas? Tai Siwan nugetteja. Eipä mene kyllä paljon rahaa shoppailuunkaan, kun ei ole aikaa pyöriä kaupoissa.
 |
| Viikon arkiruuat taas pulkassa...? ;) Öö... |
Eikä sitä oikein illalla jaksa paljon tehdä mitään tai lähteä mihinkään, ja siksi lapsillakaan ei ole mitään harrastuksia. He joutuisivat todennäköisesti lähtemään sinne patistelujen kera emmekä me jaksaisi lähteä kuljettamaankaan, joten mihin niitä tuon ikäisenä vielä tarvitsisi. Yhtä väsyneitä ollaan yleensä kaikki, lapset ja aikuiset, päivän jälkeen. Parasta vaan hengata vapaasti kotona. Voi olla tietysti, että tämä on osaltaan myös totuttelukysymys, koska meillä on vasta ensimmäinen hoito/opiskelusyksy monen vuoden kotona olon jälkeen. Sosiaalisten suhteidenkin ylläpito on keskittynyt lähinnä vain ihan lähisukuun, siihenkin vaihtelevalla menestyksellä. Arki pyörii niin kovaa vauhtia päivästä toiseen kuin itsestään, että monet "pitäisi nähdä tässä joskus" -tyyppiset lupaukset ovat jääneet sen jalkoihin. Mutta ehtiihän sitä toivottavasti taas...
Olen kuitenkin siinä mielessä etuoikeutetussa tilanteessa, että voin edelleen viettää tällaista osa-aikakotiäitiyttä jonkin verran. Lapset ovat pääosin vain neljä päivää viikossa päiväkodissa, joten siinä jää yksi arkipäivä heti kotipäiväksi. Lisäksi voin välillä hakea lapset aikaisemmin ja yliopiston loma-aikoina (pitkät!) pystyy pitämään kunnon tauot, koska haluan myös panostaa siihen, että lapset saavat olla kotonakin eikä aina hoidossa. Jo tuo hoito- ja vapaapäivien suhde 4:3 tuntuu inhimillisemmältä kuin 5:2, ja aina joskus kun tulee kokonaisia hoitoviikkoja, tytöt ovat paljon väsyneempiä heti.
Aina ei tietenkään voi valita, mutta onneksi olen voinut itse säätää aikatauluja niin, että se yleensä onnistuu siten että olen ollut järjestelyyn tyytyväinen. Opinnot etenevät, mutta otan kursseja vain sen verran, että ehdin hoitaa ne näissä puitteissa. Jos paahtaisin tosi pitkää päivää ja valmistuisin sen myötä vaikka puoli vuotta aikaisemmin, se ei tunnu nyt sen arvoiselta, jos perhe ja lapset jäisivät ihan sivuosaan muutamaksi vuodeksi. Toisaalta taas kotiäitiydenkin parhaat puolet korostuvat, kun sitä ei ole päivästä toiseen, vaan välillä saa keskittyä täysillä opiskeluun (ja siinä sivussa blogata kun kerkiää). Vastapainoksi ne kotipäivät lasten kanssa lötkömpine aamuineen ja kauppareissuineen tuntuvat ihanilta.
Loppukaneettina voisin sanoa, että olen ollut erittäin tyytyväinen tähän syksyyn, koska on oikeasti virkistävää tehdä muutakin kuin "vain" olla kotona. Sitä paitsi se on ihan puppua, mitä jotkut viralliset tahot sanovat, että kotiäidit jotenkin lorvivat vaan kotona eivätkä "jaksa" mennä töihin... Päinvastoin, kotiäitiys on paljon raskaampaa kuin töissäkäynti ja siksi minullakin on ollut nyt paljon helpompaa päiväkodin ansiosta, kiitos vain sinne! Miettikää nyt vaikka työsuhdelakia, kuten ruoka-, kahvi- ja vessataukoja! Eihän kotiäideille kuulu mitään noista. Puhun nyt tahallaan kärjistäen, ja isompien lasten kanssa kotiäiti tosiaan voi joskus vaikka istahtaa alas ja juoda kahvia lehden kera, mutta vauvan tai taaperon kanssa ei kyllä ole hetken rauhaa.
Monet kotiäidit kadehtivat töissäkäyvien lounastaukoja eikä aiheetta. Nyt olen itse siinä tilanteessa, että voin istua puoleksi tunniksi ihan omien ajatusten kanssa pöytään valmiin ruuan eteen, syödä sen kuumana, ja joku muu vielä hoitaa tiskit. Lapsetkin saavat päiväkodissa valmiin ruuan monta kertaa päivässä eteen ilman, että minun tarvitsee tehdä mitään - mitä luksusta! Arki helpottaa oikeasti kyllä niin paljon, kun lapsi pääsee siihen muutaman vuoden ikään. Uhmakohtaukset ovat sitten eri kategorian haasteita kuin jatkuva hoivan tarve imetyksineen, vaipanvaihtoineen ja nukuttamisineen. Sosetahrojen päivittäinen jynssääminenkin on jo historiaa tämän mamman osalta.
 |
| Nukkuva vauva on hieno, mutta harvinainen elämys |
 |
| Yhden pallon kuusi on jo koristeltu |
Iloista adventinaikaa kaikille!
<3
Kommentit
Lähetä kommentti