Musiikin voima

On vihdoin tullut aika, että pystyn (välillä) kuuntelemaan muutakin kuin Adelea. 



Tiedättekö sen tunteen, kun joku biisi tai joku artisti vie täysin mukaansa pitkäksi aikaa niin, että kaikki muu musiikki tuntuu ihan lässynlässyltä? Minulla on ollut aika totaalinen Adele-kausi tässä viime aikoina - tai sanotaanko, että pahinta vaihetta on jatkunut ehkä n. puoli vuotta. Se on aika harvinaista, koska minulla on vain vähän ehdottomia laulajasuosikkeja,  koska kuuntelen musaa yleensä biisit edellä, eli hyviä kappaleita yhdeltä ja toiselta sieltä ja täältä. 

Mutta on vaan niin siistiä, kun löytää jonkun musiikkityylin, artistin, soittolistan tai yksittäisen kappaleen, jota voisi kuunnella uudestaan ja uudestaan loputtomiin, ja jonka jokaisen sanan, tauon ja vivahteen oppii muistamaan ulkoa. Kuulostaa ihan järkevältä, että lempparimusiikki auttaa tutkitusti moneen vaivaan. Kuunnellun ja itse tuotetun musan positiivisista vaikutuksista on mm. tässä Hyvä Terveys -lehden artikkelissa. Käytän musaa monesti myös kirjoittaessa, jos haluan päästä tiettyyn tunnetilaan. Oikein valikoituna se myös piristää, rentouttaa ja ylipäätään herättää tunteita.

Usein sitä ihmettelee, miten musiikki voikin vaikuttaa niin vahvasti! Minulla meni monta vuotta, kun en voinut kuunnella Coldplayn Clocksia itkemättä (lue: ollenkaan), kun siihen pyörryttävän rytmiseen melodiaan kiteytyi niin paljon nuoruuden vahvoja tunteita, koska kuuntelin sitä niin loopilla yhdessä vaiheessa. Clocks on kuitenkin haikealla tavalla positiivinen biisi minulle ja nyt voin nostalgiamielessä taas kuulla sen, mutta on sellaisiakin nuoruuden suosikkeja, joita on teininä kuunnellut angstaillessa tai tuskaillessa, eikä niitä halua kuulla enää koskaan. Musiikin avulla voi tehdä aikamatkan niin hyvässä kuin pahassa ja siksi se on tehokas väline muistisairaidenkin hoidossa.

Välillä kuulee vaikka radiosta pitkästä aikaa biisejä, joita kuunteli esim. rakastuneena, tai selailee sellaisia soittolistoja tai levyjä, joita on pyöritetty vaikka autoreissuilla Euroopassa ja niistä tulee jälkikäteenkin elävästi mieleen juuri ne maisemat ja tilanteet, joissa juuri se biisi on iskenyt sydämeen.   

Olen ihan sairaan kiitollinen Spotifysta, joka on nostanut musiikin kuuntelun aivan eri leveleille kuin cd:itten aikaan. Musiikin ansiosta pakollinen kaupassakäynti arki-iltana voi olla luksusta, jos voi popittaa autossa täysillä sen muutaman minuutin matkan. Sitä paitsi monesti sitä "unohtuu" autoon kuuntelemaan vielä yhden, ja vielä yhden, ja yhden... 

Muistetaan kuunnella enemmän lempimusiikkiamme nyt syksyn pimeyden keskellä, lempimusiikki kun tutkitusti torjuu masennuksen oireita ja tekee niin hyvää kaikilla tavoilla. Nyt alkaa sopivasti ihana joululaulukausikin, joka täällä ainakin on jo aloitettu! Lauletaan enemmän suihkussa ja tanssahdellaan musan tahdissa vaikka keittiötä siivotessa.  

Antoisia musahetkiä syksyn synkeyteen!




"You still look like a movie / you still sound like a song / My God, this reminds me / of when we were young"

Adele Atkins

Kommentit