Manner: Poltettu oranssi

Esittelenpä vielä toisenkin hiljattain lukemani näytelmän. 



Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi (1968) on pikkukaupunkiin 1910-luvulle sijoittuva, psykoanalyyttinen näytelmä. Luettavanani oli muuten alkuperäinen painos, joka oli ratketa liitoksistaan. Poltetun oranssin väriset, repsottavat kangaskannet sopivat näytelmän tunnelmaan. 

Jotunin Tohvelisankarin rouvaan verrattuna Poltettu orassi oli ihan erilainen lukukokemus. Ei ensinnäkään komedia vaan vakava, jopa traaginen ja syvällinen. Näytelmässä on vain vähän henkilöitä. Pääosassa on kummallisesti käyttäytyvä nuori tyttö, Marina Klein sekä tohtori Fromm, joka yrittää selvittää tietä tytön mielenliikkeisiin melko psykoanalyyttisin keinoin. Marinan vanhemmat, puhtia tihkuva Amanda ja sivuosaan jäävä isä Ernest ovat myös mukana. 

Eeva-Liisa Manner on tunnettu modernismin edustaja kirjallisuudessa ja runoudessa,   ja näytelmän perusteella voisi olettaa, että hän on Freudinsa lukenut. Kohtalonomaisuus hallitsee tunnelmaa ja aiheuttaa myös hieman jännitystä. Alitajunta, unet ja niiden sekä käyttäytymisen melko suoraviivaisetkin tulkinnat ovat pääosassa. Enimmäkseen näytelmä on Marinan ja tohtorin vuoropuhelua. Se nostaa Marinan kautta esiin myös skitsofrenian, mielisairauden, joka luultavasti teoksen ilmestymisajankohtana, 1960-luvulla, oli vielä vaietumpi sairaus kuin nykyään. 

Näytelmässä on ideaa, mutta syitä ja seurauksia hakemalla haetaan ehkä liikaakin. Nykypsykologian mukaan esim. unien tulkinaa ei varmastikaan voisi käyttää niin suoraviivaisena porttina ihmisen pään sisälle. Liikuttavaa kuitenkin on, kuinka kärsivällinen ja ystävällinen tohtori saa kaltoin kohdellun tytön luottamaan itseensä ja uskaltaa jopa nuhdella tämän ymmärtämätöntä, kylmäkiskoista äitiä. 

     Rva Klein: Tahdon vain tietää, onko vainohulluus tarttuva tauti?
   Tohtori: Kyllä, tavallaan, jossain määrin. Mutta olkaa huoleti, te olette turvassa. Olette     aivan toisenlainen kuin tyttärenne; ne ominaisuudet, jotka teillä ovat aseita (näyttää: ottaa nipun sukkapuikkoja ja nostaa ne pystyyn), ovat tyttärellänne muuttuneet yliherkiksi tuntoelimiksi ja kääntyneet sisäänpäin (kääntää puikot itseensä päin). Hirviöiden lapset ovat myös hirviöitä, mutta he ovat hirveitä tavallisesti itselleen.

  

Kommentit