Jatkoa edelliseen, muutama runo

Tulin jakamaan muutaman osuvan runon tänne, kun koulu ja normaali arkielämä eivät ole nyt antaneet myöten kirjoitella pidempään. Minulla on pari luonnosta kypsymässä koneella ja ideoita olisi vaikka kuinka pitkä lista ja toivon, että ehtisin pitempiäkin postauksia taas kirjoittelemaan koulutöiden lomassa. Viikonloppuna tuli myös hieman kuvattua, joten ehkä kuviakin tulee taas ripoteltua tänne bloginkin puolelle. Tässä kuitenkin muutama valittu runo siitä Joka tytön runokirjasta. Tyttönä, äitinä ja mummona olemisesta. Ensimmäinen on karu ja siitä tulee mieleen päiväkodissakin jo vallitsevat nokkimisjärjestykset, joita on valitettavasti joutunut todistamaan. Toinen ja kolmas ovat jotenkin ihanan lämpimiä, "mutta sitä ennen he ovat intohimoisia"…

      TYTTÖJEN LEIKIT

      Sormet täynnä sormuksia

      pikkutytöt leikkivät barbeilla ja bratzeilla,

      sanoilla voi haavoittaa kuolettavasti,

      ivanauru tulittaa rakkauden seulaksi,

      

      vuoristoradalla pitää kirkua oikeasti

      sillä jarrumies on musta enkeli,

      leikki ei lopu siihen että nukeilta

      katoavat kengät

  

      eikä siihen että nukeilta

      katoavat vaatteet

      eikä siihen että nukeilta katoavat

      hiukset

      ja kädet

      ja jalat

      ja päät,

      rinnat on puhkottu nuppineuloilla,

      eikä siihen, että nuketkin katoavat,

      tytöt vain jatkavat leikkiä kunnes

      se muuttuu todeksi.

                        Tittamari Marttinen, Rakkausmatkat 2005

      LAPSET JUOKSEVAT POIS

      Lapset juoksevat pois.

      Mutta äidit

      kulkevat vaiti kotipihassa.

      Minunkin äitini kantaa ikuisesti 

      tuhkaämpäriä marjapensaan juurille.

      Lapset juoksevat, juoksevat pois.

      Mutta äidit

      istuvat yhä jossain kuistilla.

      Minunkin äitini kuorii ikuisesti

      multaisia perunoita kuistin nurkassa.

      Maa murtuu, taivas jäätyy.

      En löydä tietä avaruuden ääriin. 

      Mutta äiti, hän on pihalla,

      hän kulkee elokuisen illan halki

      peittämään kurpitsapääni pyyheliinalla.

                         

                        Aulikki Oksanen, Sinua, sinua rakastan 1998

      Kun mummot kuolevat

      heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

      ja joistakin mummoista tulee puita

      ja he humisevat lastenlastensa yllä,

      suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

      ja levittävät talvella oksansa

      lumimajaksi heidän ylleen.

      Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

                        Eeva Kilpi, Animalia 1987